Jokijärvi ajan virrassa

Ihminen on kalastellut ylisen Iijoen rannoilla jo kauan. Jokijärven Alasaaren esihistorialliselta asuinpaikalta on tulisijojen hiilinäytteistä vanhin ajoitus yli seitsemän vuosituhannen takaa. Paikalta on löytynyt myös kaksi raudankäsittelypaikkaa, joista toinen on runsaan kahdentuhannen vuoden ikäinen, toinen noin tuhat vuotta nuorempi. Rautaa on saatu vesistöjen pohjasta johon sitä saostuu järvi- eli suomalmiksi.
Löytöjen valtaosan muodostavat kivityökalujen teossa syntyneet kvartsin- ja liuskekivenpalat sekä ateriantähteistä jääneet pienet luut. Happamassa maaperässä ainoastaan palaneet luut säilyvät. Luulöydöistä valtaosa on kalaa, etenkin haukea ja särkikaloja.
 
Nisäkkäistä on tunnistettu mm. hirvi, peura, majava, näätä ja lajilleen määrittämättömiä koiraeläimiä, linnuista vesi- ja kanalintuja.
Jonkin verran on löytynyt saviruukun paloja, pronssia, meripihkaa sekä kiviesineitä, mm. nuolenkärkiä, liuskekivinen puukonterä, keihään- tai tikarinaihio sekä hiomakiviä.
 
Myöhemmin alueella on asunut metsästystä ja kalastusta harjoittavia lappalaisia, joista viimeiset siirtyivät Kuusamon puolelle - silloiseen Kemin Lappiin - 1600-luvulla. Kaukokalastusta harjoittavilla Perämeren rannikon taloilla on ollut kalasaunoja omien nautintavesiensä äärellä jo muutamia vuosisatoja aiemmin. Tuolta ajalta juontuu seudun lappalaisperäinen paikannimistö - Iijokikin on saanut nimensä lapinkielen yötä merkitsevästä sanasta.
Uudisasukkaita houkuttelivat laajat kaskimaat ja kalavedet, mutta Ruotsin ja Venäjän välisten jatkuvien rajasotien vuoksi suomalaisasutus juurtui sotatienä käytetyn Iijoen keskijuoksulle hitaasti. Jokijärven alueen vakituinen asutus alkoi Täyssinän rauhan jälkeen 1590-luvulla, jolloin sekä Jokijärven että Tyräjärven rannalle nousi ensimmäinen uudistalo. Vuoden 1630 tienoilla asettui Jokijärvelle uudisasukas Paavali Säkkinen ja hänen jälkeläisistään, lähes 300 vuotta myöhemmin, syntyi kirjailija Kalle Päätalo.
1800-luvun puolivälissä suoritetussa isossajaossa valtaosa metsistä jäi kruunun omistukseen. Se merkitsi laajoja alueita vaatineen kaskitalouden loppumista ja kokonaan peltoviljelyn varaan siirtymistä. Viimeiset kasket eli huuhdat on poltettu 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Myös tervanpoltto ja pelkkalauttojen lasku olivat noihin aikoihin tärkeitä rahatulojen antajia näilläkin seuduilla. Kahdelta tai neljältä sivultaan veistetyistä isoista petäjätukeista kootut lautat olivat yli kymmenen metriä leveitä ja kolmattakymmentä metriä pitkiä.
Koska Iijoki on liian matala raskaille tervaveneille, tervatynnyrit laskettiin rannikolle lauttojen painolastina. Jos kyytiin ei tullut tervatynnyreitä tai -puolikoita, niin lautan keskelle koottiin poikittain hirsiä painolastiksi. Kun lautta painui keskeltä notkolle, sen päät kohosivat jonkin verran vedestä ja lauttaa oli kevyempi ohjata molemmissa päissä olevilla, kuivasta kuusesta veistetyillä meloilla. Lautalla oli tavallisesti neljä miestä, kaksi kummassakin melassa.
Lauttojen laskuaika oli lyhyt, viikko tai pari heti jäidenlähdön jälkeen jolloin vettä oli tarpeeksi. Jos vastatuuli ei pidätellyt, niin lasku tapahtui parissa vuorokaudessa. Takaisin lautanviennistä tultiin kävellen.
Puut ja tervat myytiin Iissä ja lautta oli melkoisesti arvokkaampi kuin lastina olleet tervat. Usein oli jo talven rekikeleillä käyty Oulusta jauhoja velaksi lauttatilin päähän.
1900-luvun alkukymmenillä savotointi ja puiden irtouitto syrjäyttivät lauttojen laskun kokonaan.


Jokijärven kunta ja Taivalkosken kirkko

Jokijärvi oli oma kuntansa vuosina 1868 - 1884. Hiltukankaalla oli myös Taivalkosken ensimmäinen kirkko vuodesta 1848 vuoteen 1877. Jokijärvi oli kaukana seurakunnan pohjoisimmista kylistä ja kun Taivalkoskeen rakennettu saha keräsi asutusta ympärilleen, vaadittiin kirkon siirtämistä keskemmäksi pitäjää. 1877 kirkko siirrettiinkin kiivaan riitelyn päätteeksi Iijoen alajuoksulle, nykyisen kirkonkylän paikalle.
 
Kirkon siirtämisestä kirjoitti oululaisessa Kaiku-lehdessä nimimerkki LBK vuonna 1878:
"Jokijärven kirkko seisoi mennä syksynä Hiltukankaalla järven rannalla. Nyt se on siirretty kaksi peninkulmaa keskemmäksi seurakuntaa Taivalkoskelle. Se on jo melkeen valmisna ja paremmasti rakennettu kaikin kohin monilla kauniilla rakennuksilla ynnä kellotornin kanssa. Kummallisesti se on edistynyt vaikka on kallis ja nälkä aikakin. Sattui kaikeksi onneksi, että valittiin työnjohtajaksi inpehtori J Norblad. Nyt on ahkeruudella huoltanut asiassa yksimielisesti yrittävän rakennusmestarin J Wiklundin kanssa. Sahanomistajat Sandelin ja patruuni Ekman Oulussa ovat hyvätahtoisesti ottaneet osaa ja armeliaisuudesta vieläpä antaneet summittain puutarpeita ja jauhokuleja. Soisin että kuntalaisemme olisivat kiitollisia kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat edistäneet meidän kirkomme rakennusta".
Kirkko ehti olla uudella paikallaan kesään 1925, jolloin se paloi salaman sytyttämänä.
 
Varsinainen kansakoululaitos alkoi 1922 Tyrämäellä Antti ja Aukusti Sorosen talossa, ensimmäinen oma koulurakennus nousi Jokijärvelle 1928.
Vainajat on haudattu Kirkkosaareen 1600-luvulta alkaen. Mahdollisesti jo lappalaiset ovat käyttäneet saarta hautausmaana ja suomalaiset ovat "perineet" sen heiltä. Vainajat on tuotu vuodenajan mukaan veneellä tai hevosella, kelirikkoaikaan heidät on voitu myös haudata väliaikaisesti johonkin muualle, esimerkiksi tyrämäkeläisillä on ollut oma ruumissaarensa siihen tarkoitukseen.
Pappi kävi kesäkinkereiden aikana siunaamassa vuoden aikana haudatut vainajat, jolloin omaisten oli oltava paikalla näyttämässä hautojen paikat.
Hautaaminen saareen kiellettiin terveydellisistä syistä 1928 ja loppui muutamaa vuotta myöhemmin. Kirkkosaaressa on vielä pystyssä ristejä, sinne on myös pystytetty vainajien muistomerkki. Saareen on rakennettu rantautumispaikka.